Ylälogo ENGLISHFINNISH

Siberian Jay on Ilari Hämäläisen luotsaama yhtye jonka hän kokosi viimeisen viiden vuoden aikana. Ilari keräsi ympärilleen omia suosikkisoittajiaan joiden kanssa hän oli työskennellyt noina vuosina.
Tämä kokoonpano tuntuu varsinaiselta "dream teamilta" Siberian Jayn oikean soundin saavuttamiseksi massiivisten amerikkalaisten Les Paul -kitaroiden ja kirkkaiden ja twangaavien englantilaisten Telecaster -kitaroiden yhditelmillä.
Aluksi albumia ryhdyttiin äänittämään Apocalyptican rumpalin Mikko Sirénin kanssa, mutta pian kävi selväksi että Mikko ei kykene osallistumaan Siberian Jayn toimintaan tarvittavissa määrin Apocalyptican kasvavan menestyksen takia.
Nyt esikoisalbumi on vihdoin valmis ja Siberian Jay etsii lakkaamatta uusia reittejä löytääkseen tulevat faninsa
.

Ilari Hämäläinen , Lauri Hämäläinen , Hannes Pirilä , Miika Colliander and Kristian Wahlström muodostavat Ilarin unelmien yhtyeen.
Ilari on soittanut (ja soittaa edelleen) yhtyeissä kuten Kengurumeininki, Naked, Pete Parkkonen, Katri Ylander ja Megaphone ja löysikin nämä kaverit noina vuosina. 
Lauri (Ilarin veli) Phoenix Effect -yhtyeestä on aina ollut hänen suosikkibasistinsa - itsensä lisäkseen. 
Miika Colliander mm. yhtyeistä Husky Rescue, Irina, Chisu ja Juha Tapio lienee hienoin kitaristi mitä tulee eteeristen atmosfäärien luomiseen ja voimakkaasti soitettuihin funkahtaviin kitaraosuuksiin. 
Hänen aisaparikseen Ilari kutsui Kristian Wahlströmin - tuon Slashin kadonneen suomalaisveljen. Kristian on tehnyt uraansa mm. Mighty 44 yhtyeessä sekä useissa raskaan rockin kokoonpanoissa. Hän taitaakin olla suomen hulluinpia Les Paul tykittäjiä joita Ilari on koskaan tavannut.
Ilari, Kristian and Mikko olivat aikanaan Megaphone -bändin power trio, mutta nyt Mikon tilalle tarvittiin uutta verta.
Luonnollinen valinta rumpaliksi olikin Hannes Pirilä Katri Ylanderin and Laura Voutilaisen yhtyeistä.
Hän on yksi suomen "jalkaankäyvimpiä" beat-rumpaleita ja entisen painija käsivarsillaan kykeni yltämään Siberian Jayn vaikeisiin rumpuosuuksiin.